Pounds tavoittelee ToPossa mestaruutta

05.09.2008(päivitetty 06.09.2008)


Mestaruus haussa

Täksi kaudeksi ToPoon siirtynyt Michael Pounds lähtee kovin tavoittein tulevaan kauteen. Kauden päätteeksi hän haluaa juhlia ToPon kanssa mestaruutta ja samalla tehdä itse todellisen läpimurron Korisliigassa.


Poundsin mielestä ToPolla on tällä hetkellä kasassa sellainen joukkue jonka avulla mestaruudesta puhuminen on realistista.

- Joukkueena emme voi mielestäni tavoitella kuin mestaruutta, vaikka meillä on nuori joukkue. Meillä on sen verran kovia jätkiä, että mitalipeleihin ja kultaan pitää tähdätä. Henkilökohtaisesti yritän kehittyä sellaisilla osa-alueilla, mitkä ovat vielä heikkoja ja tehdä läpimurron miesten korisympyröihin, U20-juniorimaajoukkueen luottopelaaja sanoo.


Oma läpimurto tavoitteena

Viime kaudella KTP:ssa Poundsille kertyi peliminuutteja hieman alle 11 ja pisteitä 3,9 ottelua kohden.

- Tasaisuutta pitää saada lisää. Taso ei saa hypellä liikaa pelien välillä. Kun saan hyvän itseluottamuksen päälle, niin uskon pystyväni vakiinnuttamaan paikkani ToPon rotaatiossa, Pounds toteaa luottavaisena.


ToPolla kokemusta ja suurlupauksia

ToPolla on heittää kentälle niin kokeneita Korisliigan konkareita kuin nuoria suurlupauksia. ToPo lähtee kauteen kotimaisin takamiehin ja pelipaikkaa tavoittelee peräti viisi nuorten maajoukkuepelaajaa. Poundsin mukaan pelipaikkojen tuoma kilpailu näkyy myös harjoituksissa.

- Kaikki ovat junioritasolla Suomen eliittiä, eikä siitä haittaakaan ole. Kaminen on sanonut, että kaksi aloituspaikkaa on vapaana ja kaikki haluavat ne. Jos olisi vähän "veteraanimpi" joukkue, niin paikat olisi yleensä jo jaettu. Nyt kun kaksi paikkaa on vapaana, niin jokainen antaa kaikkensa treeneissä.

- Joukkueessa on kuitenkin erinomainen henki, kaikki ymmärtävät ettei kyse ole elämästä tai kuolemasta. Kaikilla on vielä uraa edessä, mutta kaikki tietävät tämän olevan hyvä aika ottaa vähän isompi harppaus, muistuttaa Pounds.