Suomen 18-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue onnistui vajaamiehisenäkin haastamaan ikäluokkansa maailman huippuihin kuuluvan Liettuan keskiviikkona Anyksciaissa. Kolme jaksoa tasaisena pysynyt ottelu kääntyi liettualaisille päätösneljänneksellä, jonka isännät veivät nimiinsä 34-15. Liettua voitti maaottelun 94-69 (43-33).
Ilman kylkivaivaista Jesse Niemeä ja nilkkansa muljauttanutta Antto Nikkarista pelannut Suomi sai vajaallakin miehistöllä Liettuan hätääntymään ottelun avausjaksolla. Ilmiliekeissä ollut Sasu Salin (19/7) ja viisi kolmen pisteen heittoa upottanut Lauri Tiainen (18/1) aiheuttivat liettualaispuolustukselle niin paljon päänvaivaa, että isäntäjoukkueen oli pakko siirtyä paikkapuolustukseen toisen jakson puolessavälissä. Suomi kadotti paikkapuolustuksen edessä peliajatuksensa hetkeksi ja joutui kymmenen pisteen takaa-ajoasemaan, mutta kavensi eron neljään pisteeseen juuri ennen päätösneljänneksen alkua.
Nikkarisen poissaollessa ja Roope Ahosen (5/0) saatua viidennen virheensä jo varhain joutuivat Sasu Salin ja Jussi Turja (2/2/5 syöttöä) jakamaan takakentällä liki täydet minuutit. Isoja minuutteja uurastaneiden Suomen runkopelaajien jalat alkoivat painaa päätösneljänneksellä, jolloin Liettua pääsi juoksemaan nopeista hyökkäyksistä piste-eron suureksi. Lopussa suomalaismiehistön valopilkku oli Järvenpään Koripalloseuran Tuomas Viertola (8/1), joka nakutti kahdeksan pistettä nopeaan tahtiin.
-Huikea taistelu meiltä. Koko valmennusjohto oli mielissään, kun kundit pistivät loukkaantumisista huolimatta yhden maailman parhaista joukkueista näin koville, lausui 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Juha Dahlström.
Liettuan 18-vuotiaat pojat ovat valmistautuneet EM-kisoihin kohtaamalla ystävyysotteluissa mm. Yhdysvallat, Israelin, Turkin, Kroatian ja Venäjän.
-Loppulukemat eivät ehkä mairittele meitä, mutta kaikki paikalla olleet näkivät, että Liettua oli hyvin turhautunut, kun helppoa voittoa ei tullutkaan. Tämä näkyi etenkin avausjaksolla, kun liettualaiset eivät saaneet meidän kavereita kuriin miespuolustuksen turvin, kertasi Dahlström.
Polvivaivoista kärsinyt Kouvojen Matti Nuutinen (14/6) palasi kentälle sairastuvalta. Dahlström kiitteli Nuutisen vahvoja otteita fyysisiä liettualaisia vastaan.
15-vuotiaat pojat saivat oppia liettualaiselta huippujoukkueelta
Liettuan leirillä mukana ollut alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi leirin toisessa ottelussaan Liettuan ikäluokkansa parhaimmistoon kuuluvan Kedainiain, joka päihitti nuoret suomalaiset 71-49 (37-22). Liikkuva ja urheilullinen Kedainiai tiputti suomalaiset vauhdista jo avausjaksolla ja piti fyysisellä puolustuksellaan suomalaiset nuhteessa läpi ottelun. Suomalaisista JKS:n Samuli Oja (14/5/3 riistoa) ja EBT:n Daniel Dolenc (9/11/3 syöttöä) pystyivät vastaamaan yksilötasolla liettualaisten kovuuteen.
-Liettualaiset tekivät perusasiat paljon paremmin kuin me. Matsi ratkesi periaatteessa aivan perustavanlaatuisiin asioihin. Jos pelaajien peliasento on liian korkea emmekä pysty muodostamaan kolmoisuhkaa hyökkäyspäässä, meillä ei ole kunnon eivätä pärjätä, valmentaja Miikka Sopanen kertoi ottelun päätteeksi.
-Kedainiain peli oli hyökkäyspäässä hyvin yksinkertaista. 1-1-pelissä liettualaiset ohittivat miehensä, ja kun apupuolustus saapui paikalle, pallo syötettiin vapaalle miehelle korintekopaikkaan, jatkoi Sopanen.
Sopanen kiitteli kymmenen päivän leirin päätteeksi joukkueensa työmoraalia ja uskoo, että nykyinen harjoittelumotivaatio vie nuoret koripalloilijalupaukset vielä pitkälle tulevaisuudessa.
-Siksihän me Liettuaan menemme leireille, että saamme esimakua kansainvälisestä pelitavasta ja tiedämme, mitä kansainvälisellä tasolla pelaaminen vaatii. Teimme kymmenen treenipäivän aikana 60 tuntia töitä neljäntoista pelaajan kanssa ja valmentajat ovat valtavan ylpeitä siitä asenteesta ja sitkeydestä, jota pojat leirin aikana esittivät. Jos nuorten miesten työmoraali ja halu tehdä töitä pysyvät tällä tasolla myös tulevaisuudessa, se näkyy pelikentälläkin ennen pitkää, suitsutti Sopanen.
Liettua (18-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 94-69 (43-33), poikien maaottelu, Anyksciai (Liettua) 2.7.2008
Sasu Salin 19/7, Lauri Tiainen 18/1, Matti Nuutinen 14/6, Tuomas Viertola 8/1, Roope Ahonen 5/0, Samuli Vanttaja 3/2, Jussi Turja 2/2/5 syöttöä, Mikael Sandberg 0/2, Jukka Ohtonen 0/1, Carl Lindbom 0/1, Lauri Toivonen 0/1.
Kedainiai - Suomi (alle 15-vuotiaat) 71-49 (37-22), poikien harjoitusottelu, Anyksciai (Liettua) 2.7.2008 |