Eteläisen alueen aikuisten ja nuorten kilpailuryhmät sekä aluehallitus olivat edustettuina viikonloppuna päätöstapahtumassa, jossa pohdittiin tulevan kauden sarjojen pelitapoja sekä työstettiin nuorille ottelumanuaalit.
Kilpailuryhmät muokkasivat sarjamääräyksiä perjantai-illan ja lauantaipäivän aikana yhdessä aluehallituksen jäsenten kanssa. Perjantaina asioita pohdittiin illallisella hieman vapaammissa merkeissä ja lauantaina oli vielä aikaa keilamestaruuskilpailuille. Päätöstapahtumassa oli tarkoitus työstää tulevaa kautta, mutta myös kiittää arvokasta vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä – molemmissa tavoitteissa onnistuttiin.
Aikuisten sarjamääräykset
Aikuisten sarjamääräykset hyväksyttiin sillä varauksella, että aluehallitus voi tarkentaa päivämääriä ja nousu- sekä putoajamääriä syksyn ensimmäisessä kokouksessaan. Suurin muutos aikuisten sarjamääräyksiin on jo aiemmin päätetty joukkueiden ilmoittautumisen vapauttaminen miesten puolella myös V divisioonaan sekä VI divisioonan pelaamisen salliminen kuntosarjan lisenssillä. Lisäksi pyritään, mikäli olosuhteet saadaan kuntoon, lanseeraamaan aikuisille 3vs3 –pelityylillä pelattava City-liiga, jota voi myös pelata kuntosarjan lisenssillä.
Aikuisten sarjamääräykset 2008-2009
Nuorten sarjamääräykset ja ottelumanuaalit
Nuorten sarjamääräykset herättivät paljon enemmän keskustelua ja eriäviä mielipiteitä. Sarjamääräyskohtia yritettiin kirjoittaa sellaisiksi, että ne palvelisivat mahdollisimman hyvin kaikkia sarjoihin osallistuvia joukkueita ja seuroja muistaen sekä tyytyväisyyskyselyssä ilmi tulleet palautteet että valmennuspäälliköiden mielipiteet.
Uusia sarjoja ja pelitapoja
Suurimpina muutoksina nuorten sarjamääräyksiin todettakoon supermikrosarjan sekä aluemestaruussarjan lanseeraus. Supermikrot ovat 2001 ja myöhemmin syntyneitä, jotka pelaavat normaalisti 5vs5 –pelityylillä. Aluemestaruussarja puolestaan rakennetaan A- ja B-ikäluokkiin valtakunnallisten sarjojen ja alueen 1. divisioonan väliin. Sarjaan suositellaan osallistuvat SM-sarja- tai valtakunnallisen 1. divisioonan joukkue, mutta myös muut joukkueet voivat sarjaan osallistua.
Kaikki sarjat pelataan syys- ja kevätsarjoina. Ikäluokkien 1. divisiooniin ei enää kuitenkaan voi kevätkaudeksi ilmoittautua. Kaikilla aluefinaali-ikäluokilla syksyn jälkeen vähintään 1. divisioonan heikoin joukkue putoaa 2. divisioonaan ja vähintään 2. divisioonan paras joukkue nousee kevääksi 1. divisioonaan. Erillistä karsintaturnausta ei järjestetä syyskauden päätteeksi. Putoamis- ja nousijajoukkueiden määrä ratkeaa lohkojakojen mukaan.
Ilmoittautuminen sarjaan ja ottelusiirrot
A-, B- ja C-junioreiden sarjoihin ilmoittautuminen aikaistui reilusti sarjojen aloituspalaverin takia. Syyskaudella kyseisiin sarjoihin tulee ilmoittautua jo 14.8.2008 mennessä. Jokaisesta ilmoittautuneesta joukkueesta täytyy yhden edustajan osallistua kauden avaustilaisuuteen, joka järjestetään tyttöjoukkueiden osalta 5.-6.9. ja poikajoukkueiden osalta 6.-7.9.2009 Urheiluopisto Kisakeskuksessa. Avaustilaisuudessa on mahdollisuus vielä muuttaa divisioonapaikkaansa. Avaustilaisuus on pakollinen yhdelle edustajalle jokaisesta joukkueesta – ilman edustusta Kisakeskuksen tapahtumassa ei sarjaan voi osallistua.
Kaikkien joukkueiden on ilmoittauduttava alueen sarjoihin ilmoittautumisajan puitteissa. Ne joukkueet, jotka haluavat mahdollisen valtakunnallisen divisioonapaikan lunastettuaan luovuttaa ilmoittamansa aluesarjapaikan, saavat sen tehdä halutessaan, viimeistään kuitenkin välittömästi viimeisen SM-karsintaviikonlopun jälkeisenä maanantaina.
Yhtensä suurimmista otteluiden järjestämiseen liittyvistä muutoksista mainittakoon ottelujen vahvistaminen koko syksyn ja kevään ajalta määräaikaan mennessä. Tällä pyritään välttämään jatkuvat ottelusiirrot ja otteluiden luovuttaminen. Päätettiin myös, että vahvistetun otteluohjelman jälkeen siirretyistä otteluista voidaan määrätä ottelusiirtomaksu.
Peluuttaminen divisioonissa
Peluuttamissääntöjä pohdittiin pitkään ja hartaasti. Pöydällä oli monen monta ehdotusta peluuttamisen rajoittamisesta divisioonien välillä. Loppujen lopuksi päädyttiin kuitenkin siihen, että säännöillä on turha peluuttamista rajoittaa. Panostukset tulee keskittää mieluummin keskusteluun muun muassa aloituspalaverissa syyskuun alussa, jonne tulee osallistua yksi edustaja jokaisesta sarjaan osallistuvasta joukkueesta. Peluuttamissäännöt siis säilytettiin samanlaisina kuin edellisellä kaudella, nuorten suosituksiin lisättiin suositus yli 10 minuutin keskiarvolla SM-sarjaa pelaavan pelaajan jättäminen pois II ja sitä alempien divisioonien kokoonpanoista.
Puolustusmuodot nuorilla
C-nuorista alaspäin kaudella 2007-2008 pakotettiin puolenkentän miespuolustukseen ensimmäisellä puoliajalla ja sallittiin vapaa puolustusmuoto toisella puoliajalla. Nyt päätettiin vapauttaa C-nuorille puolustus koko ottelun ajalta. Mini- ja mikro-otteluissa ensimmäisellä puoliajalla tulee pelata pelaajavartiointia, jälkimmäisellä puoliajalla puolustusmuoto on vapaa. Puolenkentän pelaajavartiointi jää kuitenkin siis pois kokonaan Eteläisen alueen sarjamääräyksistä. Sääntö selkeyttänee otteluiden pelaamista niin erotuomareiden kuin pelaajien osalta.
Ottelumanuaalit
Lähes eniten kritiikkiä tyytyväisyyskyselyssä sai ottelumäärien suuri vaihtuvuus sarjasta riippuen. Näin ollen kilpailuryhmät ja aluehallitus ottivat tehtäväkseen muodostaa valmiit ottelumäärätaulukot ja sarja-avaimet tietyille joukkuemäärille. Tämä tullee helpottamaan valmentajien kauden suunnittelua huomattavasti.
Sarjamääräykset 2008-2009 Nuorten suositukset 2008-2009 Ottelumanuaalit 2008-2009
Jo aiemmin aluehallitus on hyväksynyt Eteläisellä alueella yli-ikäispelaajasäännön kaudelle 2008-2009.
Mukana menossa
Aaltovirta Markku Haglund Milla Hanhinen Kimmo Hartikainen Pekka, alueen puheenjohtaja Huopainen Tomi Karvonen Tiina, aluepäällikkö Kobylin Petri Mantere Antti Minkkinen Marileena Nyholm Niko Rankinen Pekka Saarinen Kari, aikuisten kilpailuryhmän puheenjohtaja Suvitie Janne Viira Ilona |